maanantai 2. syyskuuta 2013

Faster than the wind, Passionate as sin, ended so suddenly

Loman viimeisiä päiviä eleillään juuri nyt kun ylihuomenna alkaa koulu. Kyllähän se jo jonkin verran jänskättää ku on kuitenkin niin suuri muutos entiseen mennä amerikkalaiseen high schooliin. Mut ei murehdita sitä viellä vaa muistellaan kulunutta viikkoa :)
 
Lauantaina käytii Saturday Marketissa joka on siis iso tori joka lauantai.
 
 
Sunnuntaina kävin ekaa kertaa mormonien kirkossa ja oli aika jännä kokemus kun kirkon jälkeen oli muutamia oppitunteja joihin piti osallistua. Ja illalla oli perinteinen sunnuntain elokuva ilta sekä leivoin ekat cupcakesit Amerikan maaperällä.

 
Maanantaina kävin patikoimassa hostveljieni (Chriss & Matthew) ja vanhemman hostveljeni hyvän kaverin (Zack) kanssa. Eka reitti oli ihan uskomattoman hieno ku aluksi piti kiivetä valtavien kyljellään olevien puitten yli. Se oli ihan niin kuin jättiläis majavan rakentama pato. Ja sit seurattiin jokea solassa loppuun asti jossa odotti vesiputous ja sitten piti palata samaa reittiä takaisin. Ja todellakin seurasimme jokea sillä meiän piti kävellä vedessä. Mut se oli ihan yyber siistii! En oo ikin ennen ollu noin upeellaa patikointi reissulla! Sen jälkee mentiin ihan "tavalliselle" reitille joka päättyi tripla vesiputouksille ja se oli kyllä kaunis näky.
 




Tiistaina oli lazyday et olin vaa kotosalla ja skypettelin suomeen.
 
Keskiviikko aamu myöskin vain laiskottelua mutta illalla lähettiin Kittien, Wyattin ja Lean kanssa downtowniin kierrokselle.
 
Torstaina oli hostäitini Sharonin synttärit ja juhlistettiin niitä menemällä syömään spagetti factoriin. Ja aamupäivästä käytiin hostveljieni kaa pikasella patikointi reissulla jolla törmättiin salamanteriin :)
 
 
Perjantaina oli Taylor Swiftin upee konsertti. Tälläydyttii tyttöjen kanssa Tayloria varten ja sitten lähdettiin kohti konsertti paikkaa. Eroavaisuuksia Amerikkalaisten konserteista Suomen konsertteihin on se että koko sali on oikeasti täynnä ja näyttääkin täydeltä ja että ihmiset söi hampurilaisia, nachoja yms. konsertin ajan mikä oli hieman outoa, ihmiset oli kokoajan mukana tanssien ja laulaen ja panostus kaikkiin kyltteihin ja pukeutumiseen oli todella suurta. Kun saliin tuli pimeää niin ei todellakaa ollu pimeää kun melkeepä joka toisella katsojalla oli valokyltti joissa luki esim RED, koska sehän on kiertueen nimi. Oli kyl upee kokemus et oon todella kiitolinen mun hosteille ku anto mulle tän mahdollisuuden :) Ja Taylor on aivan mahtava lava persoona et osas ottaa koko yleisön huomioon joten jos ikinä saat mahdollisuuden mennä hänen konserttiin niin mene! :D
 

 

 
 
Lauantaina lisää patikointia hieman erilaisessa ympäristössä. Mentiin Washingtonin osavaltioon Mt. sant. Helensille joka purkautui muutamia kymmeniä vuosia sitten, mutta ei ole enään aktiivinen tulivuori. Siellä on pitkä luola joka on muodostunut kovettuneesta laavasta -Ape caves. Eli kuljettiin maan alla pilkko pimeässä luolassa pelkät otsalamput valonamme kovettuneen laavan päällä. Oltii maan alla muutamia maileja ja kiiveiltii välillä luolan sisällä oleviin luoliin ja hypittiin laavakivien yli vaikeakulkuisessa maastossa ja välillä vain käveltiin ja jutskailtiin. Aivan uskomattoman upee reissu!
 





 
Eilen sunnuntaina käytii hostien ystävällä syömässä ja tänään ollaan menossa Sky high nimiseen paikkaan joka on siis trampoliini puisto. Uuuuu jännäää... :D
 
 
Sorry tää pitkä teksti ja kuvien suuri määrä mut halusin kertoo joka päivästä jotakin :)
Näkkyillää!
 
<3 susse

2 kommenttia:

  1. Just parasta pitkät tekstit ja kuvien paljous:))) Ihanalta kuulostaa. Nythän sulla on jo koulukin alkanut - kait ihan mukavasti? Saitko kaikki aineet mitä olit valinnu? Meillä täällä jo koeviikko lähestyy, että nautipa nyt kun voit:D

    VastaaPoista